Korruptiota

21.04.2012 9:15

Väittävät, että kunnallispolitiikassa korruptio on yksi piilossa olevista jos ei nyt valtavirroista, niin ainakin vahvoista sivujuonteista. Useimmiten näissä kohdissa mainitaan ABC-asemien, ja yleensäkin osuuskaupan toimipisteiden, huomattavan hyvät sijainnit, ja kunnallispäättäjien osallisuus osuusliikkeen luottamustoimissa.

Asia ei ole yksinkertainen. Ajatellaanpa vaikka nyt mainittua esimerkkiä. Kyllä päättäjät osaavat nykyään itsensä jäävätä päätöksentekotilanteissa, jolloin muodollisesti eivät siihen osallistu, mutta ei kai kukaan usko, että meille joku asia tulee ensimmäistä kertaa eteen kokoustilanteessa, jossa mahdollisesti äänestäen päätetään kyllä tai ei.

Kuten varuskuntapäätöksessä niin kyllä kunnissakin poliittista ohjausta harrastetaan, ja sehän tämän yhteisten asioiden hoitamisen tarkoitus onkin. Mitä korkeammalla päätöksentekohierarkiassa olet, sitä aikaisemmin ja isomman joukon puolesta otat kantaa jo valmisteluvaiheessa.

On asioita, joihin liittyy esimerkiksi liikesalaisuuksia, jolloin koko porukalla käsittely olisi demokraattista, mutta kaataisi hankkeen niille sijoilleen. Vaikka me päättäjät edustammekin kuntalaisia, niin päättäjien joukossa esimerkin kaupunginhallituksen puheenjohtajisto edustaa usein valtuuston enemmistöä (tällä hetkellä Kuopiossa 65 valtuutettua, joista kok. 16 valtuutettua, sdp. 14 valtuutettua ja vihr.  9 valtuutettua).

Toki tämä koskee vain esityslista-asioiden määrällä mitattuna kovin pientä osaa päätöksistä. Yhtälö monimutkaistuu, jos asemassaan korkealle päässyt luottamushenkilö ei ymmärrä, milloin asioiden kanssa on maltettava salassapidon suhteen. Se vääristää päätöksentekoa. Kyseessä on sama ilmiö kuin jos työpaikalla on hankala henkilö, jota väistellessään organisaatio muotoutuu johonkin muuhun kuin toiminnan kannalta optimaaliseen muotoon.

Päätöksentekoarjessa törmää tilanteisiin, jolloin korruptiota on mietittävä. Kun taho, jolla on hanketoiveita kaupungin suuntaan, kutsuu tilaisuuteen, jossa puheen lisäksi nautitaan ruokaa, juomaa ja elämyksiä, niin ainakin minun pitää hetkeksi pysähtyä asian ääreen. Käännyin viimeksi pohdintani kanssa politiikassa valovuoden kokeneemman ystäväni puoleen. Sain vastauksen.

”Jos ei luota itseensä niin paljon, ettei anna näiden vaikuttaa päätöksentekoonsa, on väärissä hommissa. Onhan ihmisiä voitava tavata. ”

Kotona minulla on yksi korruptiovalvoja. Toinen poikasistani maksoi kesätyöstänsä ensimmäiset veronsa, 14 €. Minähän ne tietenkin maksoin, kun jälkiverona tulivat. Vaan niinä harvoina kertoina, kun kaupunginhallituksemme on käynyt joko KuPSin tai KalPan pelissä, kuulen huomautuksen hänen verorahojensa käytöstä.

Aiheesta keskustelimme kuluvalla viikollakin, kun poika oli sivusta seurannut tilannetta, jossa kouluruokaa moittinutta nuorta oli ojennettu sen ilmaisuuteen vedoten. Ei se kuulemma ilmaista ole, vaan hänen verorahoillaan maksettua. Moneen se maksamani 14 € riittää. ;)

Äkkiä se meni

31.12.2011 10:33

Yhteisten asioiden hoitaminen, jota harhaanjohtavasti politiikaksi kutsutaan, on koulu, jossa lukuvuosi päättyy tänään. Vaikka viikko sitten ollut joulukin on muuttunut jo tilastoiksi – paljonko vähemmän kortteja lähetettiin ja montako euroa kulutettiin – ja erilaisia Top 2011-listoja on esitelty kyllästymiseen asti, niin listaa kai tässä suunnittelen minäkin. Olen viime päivät pohtinut, tuliko sitä jotain opittua tänä vuonna ihan tästä päätöksenteosta.

Alkuvuonna, joka meni eduskuntavaalikampanjoidessa, on tullut paljon oppia (vaikkei ehkä niinkään päätöksenteosta). Lyhyt selailu kalenteriin osoittaa, että kaikkeen sitä ihminen venyy, kun on tarpeeksi motivoitunut. Mutta päällimmäiseksi tuolta mieleen on jäänyt yhdessä tekeminen. Kuulostaa tosi pliisulle, mutta ei ole sitä. En tule ikinä unohtamaan sitä, mitä ihmiset niin minun kuin puolueemme eteen tekivät tuolloin.

Ystävät

Mutta mennääs siis siihen päätöksentekoon.

”Mikään, mitä ei ole kirjoitettu paperille, ei päde.” Tästä minulla on oppi vielä edessä, koska kokeneempien mukaan ilmeisen sinisilmäisesti luottaisin myös puhuttuihin asioihin. Olen ollut vuoden aikana mukana kymmenissä, kymmenissä erilaisissa yhteistyöneuvotteluissa.

Yhteistyökuvioissa on aina alku (syntysyy), neuvottelu- ja valmisteluvaihe, ja päämäärä – tavoite, jota kohti pyritään. Lopullinen sopimus, jossa päämäärä on kuvattu, vahvistetaan allekirjoituksin. Usein kyse on kompromissista, jonka syntyyn voi vaikuttaa paljon jopa sopimuspaperin sanamuodot.

Yhdessä tällaisessa tilanteessa olen ollut jouston kannalla, koska onhan myös puhuttuun sanaan – jonka iso joukko ihmisiä on ollut kuulemassa – voitava luottaa. Tästä sitä saattaa tulla useamman vuoden oppi ihan sen mukaan, voiko myös muuhun kuin kirjoitettuun sanaan luottaa.

”Olisi hyvä, jos päättäjät puhuisivat samalla tapaa, vaikka tilanne ja ihmiset ympärillä vaihtuvat.” Minua on kaikki nämä kuusi, seitsemän vuotta siunattu hyvillä päättäjäkavereilla, koska tähän ilmiöön ihan oikeasti käytännössä törmäsin vasta kuluneena syksynä.

Olin eräässä kokouksessa, jossa yksi päättäjäkollega piti vahvan puheenvuoron. Hänen puheenvuoronsa poikkeisi 180 astetta hänen oman poliittisen ryhmänsä kannasta tunteita herättäneessä asiassa. Koska meitä jälleen oli koolla isompi joukko, eihän siinä pitkään mennyt, kun asia oli hänen ryhmänsä tiedossa. Tuolloin sanoja kertoi tulleensa väärin tulkituksi ja ties mitä.

Tilanne on melkein sama, kuin jos hän olisi sanonut kokouksessa ”musta”, mutta ryhmälleen kertonut kyllä puhuneensa valkoisesta (tiedän, kovin mielikuvitukseton esimerkki).

Mikä se on se vanha viisaus luottamuksen menettämisen kerroista?

Tämä homma perustuu täysin ihmisten väliseen toimintaan, ja kaikki pyrkivät toimimaan sellaisten ihmisten kanssa, joihin kokevat voivansa luottaa. Ihan kuin elämässä yleensä.

Kolmas oppi on suora johdannainen tästä. Jokainen vastaa omasta elämästään ja toiminnastaan, ja niiden kanssa toimitaan, jotka demokratia eteen tuo. Ei sitä oikeasti voi mieltään pahoittaa – kalahallivalituksesta, kelkankääntymisestä, vääristä päätöksistä (heh) – koska silloin aika menee sen painolastin raahaamiseen eteenpäin katsomisen sijaan.

Pakko kai se on uskoa siihenkin, että ihmiset ottavat opikseen ja antaa heille mahdollisuuksia vielä sittenkin, kun oikeasti ovat mokanneet. Suattaahan tuota armeliaisuutta tarvita itsekin joskus…

Eli vaikka luottamuksen voi menettää vain kerran, niin pitää se sadetta paikkailtu kattokin. Kai? No, tässä on oppimateriaali lähellä, kun päättäjäelo taas aktivoituu alkuvuodesta.

Tuhat pientä asiaa on mukaan tarttunut vuoden aikana. Kiitos koulutuksesta, kaverit!

 

Tule jo, loma!

02.07.2011 9:38

Kirjoitin viimeksi, että kesäloman lähestymistä ei estä mikään, eikä kyllä nyt olisi varaakaan. Tulee se taas tarpeeseen. Olen tosin pohtinut, että kun kuitenkin on iso joukko ihmisiä, joilla ei tätä ylellisyyttä ole, niin mitäs heidän tarpeilleen tapahtuu. Ihminen sinällään on melko mukautuvainen otus. Eli olisiko niin, että jos minulla ei olisi kesälomaa, en sitä paljoa tässä kaipailisi?

Jotenkin sitä aina sopivasti jaksaa sinne saakka, kun h-hetki koittaa. Näin pari viikkoa ennen mennään kyllä jo vara-akulla. Ja tämä ei ole kannanotto siihen, että voimme hyvin luopua kesälomista pidempien työurien vuoksi.

Sen huomaa itsestään, että henkinen joustavuus laskee kummasti tässä viritystilanteessa. Olin sopinut jotakin ystävän kanssa tälle viikonlopulle, mutta hän perui asian. Näitähän sattuu, tietenkin, mutta koska kyse ei ollut ihan ensimmäisestä kerrasta, on sitten ollut vähän hiljaista. Ja samalla huomaan, että viitekin tuohon suuntaan keneltä tahansa näkyy vähintäänkin punaisina pilkkuina silmissä.

Ei sillä, etteikö lupauksista ja sopimuksista kiinni pitäminen olisi aina tärkeää. Niin ihmissuhteissa, töissä kuin politiikassa se on niitä merkityksellisimpiä asioita. Politiikassa sentään voi valita, kenen kanssa ne luottamukselliset suhteet luo. Kun sellaiset syntyvät ja kasvavat, kummallakin osapuolella on melkoinen voimavara käytössään. Politiikassa melkein riittää kerran kompastuminen siinä, ettei seiso sanojensa takana. Toki syylläkin on merkitystä.

Vakituisessa kahviseurassani pohdimme eilen Kreikan tilannetta, ja siitä sujuvasti lipsahdimme persuihin. Olen porukan ainoa demari, sanottakoon tässä taustaksi. Meillä oli yhteinen näkemys siitä, että perussuomalaiset väistivät vastuun Suomen kansasta jättäytymällä ulos hallituksesta. Politiikka ei ikinä ole mustan ja valkoisen välillä valitsemista, vaan miljoonan asian linjaamista ja hoitamista. On raukkamaista jättää yhden asian vuoksi ne melkein miljoona muuta hoitamatta. Yksi kahviseurueestamme kiteytti tämän melko hyvin. Hän on pitkällä työurallaan nähnyt runsaasti niin puhujamiehiä kuin tekijämiehiä, eikä ole koskaan oppinut arvostamaan niitä puhujamiehiä. Saatte arvata, kenestä puhumisen jälkeen tämä toteamus kuultiin.

Olen suhtautunut korrektisti perussuomalaisiin johtuen ihan siitä, että yhteisiä asioita hekin ovat hoitamassa omalla tavallaan ja myös kansan tuella. Taannoin kuitenkin alkoi Facebookissa harmittaa melkein v-alkuisella sanalla, kun yksi heidän paikallistoimijoistaan oli linkannut uutisen siitä, että 100 € perusturvan korotus jää monelle haaveeksi. Hän myös kommentoi sitä mm. todeten sen olevan vain 25 euroa kuussa. Yleensä maltan olla kommentoimatta, nyt en (ehkä lomanodottelusta johtuva sisäinen pakko?): ”Heikoimmillaankin se on kuitenkin 25 € enemmän kuin mitä perussuomalaiset halusivat hallituksesta käsin kansalle antaa.”

Sen lisäksi, että tässä kohtaa on jo käsitelty niin ystävät kuin persut, on hyvä mainita vähän omista tekemisistäänkin. Olen kohta ihan hukassa salasanojeni kanssa. Mennessäni yhtenä aamuna seitsemään töihin niiden ruuhkautumisen vuoksi tarjosin sähköpostiini niin montaa vaihtoehtoa, että ostopalveluja tarvittiin päästäkseni jälleen sähköiseen maailmaan käsiksi. En osaa edes sanoa, montaako tunnusta ja salasanaa päivittäin tarvitsen, mutta paljon niitä on. Yritän tämän viikonlopun aikana saada niihin jonkun riittävän selvän yhteyden, etten sulje itseäni ihan tämän yhteiskunnan ulkopuolelle. Lähellä on.

Mistä syystä aion viettää kesälomaviikonlopun. Otan palan Kuopion toria mukaani ja käyn.

Tori aina kanssamme

Hyvää viikonloppua sinnekin!

Asiaa ja vierestä

14.04.2011 22:42

Jokaisen ihmisen ystäväpiiristä olisi hyvä löytyä insinööri tai pari. Sellainen, joka vielä osaa lukea. Minulla sellainen on. Oikeastaan useampikin. No, sain aamulla tekstiviestin yhdeltä heistä: ”Neeta, kerrot blogissasi pariskunnasta, jonka lämmityslasku nousi 800 € vuodessa. Mitenhän se on mahdollista, kun meidän ok-talomme lasku kaikkien korotusten jälkeen on 1200 egeä vuodessa? Ja tämähän ei ole mikään maailman tiivein talo.”

Kyseinen kommentti pakotti vastaamaan kuulostavan sille, ettei mitenkään. Paitsi jos kyseinen pariskunta asuu kartanossa. Mutta silloin he luultavasti eivät valittaisi eläkkeiden ja lämmityskustannusten nousun epäsuhdasta.

Olen yleensä tosi tarkka faktoista. Minusta leväperäisyys niissä vie uskottavuuden. Asioiden oikeellisuuden osalta olen pilkuntarkastelija. Mitähän tässä sitten oikeasti on tapahtunut?

  1. Kyseinen eläkeläismies on laskenut väärin.
  2. Olen kuullut väärin, mutten ole. =)
  3. Kyseinen mies liioitteli tehdäkseen asian selväksi, mitä en sitäkään usko, koska ei hän ehkä olisi vaivautunut eläkkeitään esittelemään melko tarkasti, jos muuten olisi ollut suurpiirteinen.

Kysymys voi oikeasti olla vaikka laskujen jaksotuksesta, mikä on synnyttänyt väärän kuvan, tai mistä tahansa muusta tämän tyyppisestä.

Olennaista on kuitenkin se, että ihmisille käyttöön jäävä raha on kutistunut, vaikka erilaisia etuisuuksien korotuksia on hallituspuolueiden taholta rummutettu kuuluvasti. Josko ihmiset vastaavat silmänkääntötemppuun samanlaisella?

Väärinymmärryksiäkin sattuu. Tänään torilla yksi mies kysyi, tuleeko siskostani avustaja eduskuntaan. Kysymys oli minusta vähintäänkin merkillinen, mutta vastasin siihen asiallisesti, että ei tule. Hän kysyi, että onko hänellä siis nyt jo hyvä työ. Kerroin näin varmasti olevan Jyväskylässä. Hän ihmetteli, etteikö siskoni enää asukaan Saaristokaupungissa. Kerroin, ettei ole koskaan asunutkaan. Mies halusi tietää, miksi sitten aikanaan kerroin äänestäväni Saaristokadun puolesta siksi, että sisareni pääsee paremmin kaupunkiin.

Edelleen ystävällisesti kerroin, etten ollut edes valtuustossa vielä silloin, kun kadusta siellä päätettiin. Ehdotin ystävällisesti miehelle, että sekoittaisikohan hän minut nyt johonkin toiseen, kun se siskoni oikeasti asuu Jyväskylässä ja kun en ollut edes valtuustossa tuolloin. Lopulta hän arveli itsekin, että on kyllä nyt saattanut jutella jonkun muun kuin minun kanssani. (Olisiko muuten joku oikeasti ollut niin hölmö, että perustaisi päätöksensä siskonsa kaupunkimatkaan?)

Tänään taas on ihmetyttänyt ihmisten halu auttaa. Olette ihmeellisiä. Meillä oli Iisvedellä lämminhenkinen tilaisuus, jonka paikalliset halusivat järjestää. Kosusen Jaakko ja Annikin olivat siellä esiintymässä. Taisi olla taas sellainen demareiden tupailta. Ihmisiä on mukava tavata! Tuota ”siskon kaupunkimatka” -miestäkin ainakin hyvänä päivänä.

Ihmisiä toreilla

09.10.2010 21:05

Tänään käväisimme Leppävirralla ja Varkaudessa kuulostelemassa ihmisten tuntoja. Politiikan bonus. Kokouksissa saamme riittämiin kuunnella toistemme juttuja, joten yllättävät tapaamiset toreilla ovat tervetulleita.

Tänään Varkaudessa tapasin viisaan miehen. Hän oli eläköitynyt Ahlströmiltä, jonne oli mennyt isänsä jalanjäljissä. Hän kertoi, ettei niinkään Kuopion asioita seuraa, mutta Varkauden ja maailman kyllä. Sen kuuli. ”Mitä pidemmän käytävän varrella päätökset tehdään, sen kauempana ne ovat tekijöiden arjesta.” ”Emme me tiedä, mitä Kurjanperän pöydästä tällä hetkellä puuttuu. Mitä kauempana, sen vähemmän tiedämme, vaikka toisin kuvittelemme.”

Merkityksellisten asioiden tulva oli niin voimakas, ettei siitä tallentunut mieleeni kuin sirpaleita. Hän kertoi pärjäilevänsä vaimonsa kanssa, mutta huoli seuraavista polvista painaa. Sanomistensa päätteeksi hän kertoi, ettei niistä paljoa kannata välittää, koska koulutusta ei juurikaan ole. Noinhan se ei ole, minkä myös hänelle kerroin. Yhtään koulutusta väheksymättä en kuitenkaan tekisi siitä ihmisyyden tahi ihmisarvon mittaa.

Juttelin myös nuoremman miehen kanssa, joka tuli vaalimainoksia noutamaan vaimonsa ollessa seurakuntavaaliehdokkaana. Tasa-arvoa pohdittiin. Oikeasti. Oli neljän lapsen isä, ja jotenkin päädyimme keskustelemaan Miesten vuoro-elokuvasta. Hän ei sitä ollut vielä nähnyt. Hän saattoi yhtyä näkemykseeni, että koska olemme tasa-arvon mallimaa, emme oikein usko silmiämme, kun tasa-arvoa räikeästi rikotaan. Sitä on niin ”kaikki hyvin” totuuden läpäisemä, ettei totuus pääse tuon suojauksen läpi. Pitäisi päästä.

Monet teistä luultavasti lukivat vanhaa blogiani, joten tiedätte järkytykseni siitä, kuinka isien ja lasten oikeudet toisiinsa saatetaan polkea kuraojaan, jos äiti niin erotilanteessa tahtoo. Mainitsemassani elokuvassa on siitä kuopiolainen esimerkki, mikä vielä toi asian aika lähelle.

Vaaliteemojani ovat niin tasa-arvo kuin kulttuurikin. Tuossa ne yhtyvät siten, ettei tarvitse paljoa selittää, miksi muun muassa nämä olen laukkuuni pakannut. Selitän silti, kun nyt sille tuntuu… Kulttuurin keinoin tuossakin elokuvassa nostettiin esiin useampia yhteiskunnallisia epäkohtia. Ja kun ne tuodaan näkyviksi, niitä voidaan korjata.

Mistäpä muuten tuli taas mieleeni ruuanjakelua Kuopiossa järjestelevän Heikki Eitakarin sanoma. Hän kertoi, etteivät jaa leipää siksi, että ihmiset saisivat ruokaa, vaan siksi, että ihmisten hätä ja tarve olisi näkyvissä. Emme pääse unohtamaan. Kutsui paikalle jonakin tiistaina tai perjantaina, kun jakelu on käynnissä. Menen kyllä.

Ollessamme Varkaudessa sain puhelun Kiinasta. Asia, joka oikeasti kuuluisi arkeeni, mutten nähnyt, mistä puhelu tuli ja vastasin. Sitten mokasin. Unohdin onnitella Nobelin rauhanpalkinnosta.