Keskeneräinen

18.12.2010 23:50

Eräs kaupungin toimija kertoi taannoin lukeneensa blogiani, ja oli sitä mieltä, että tuntee minut nyt hyvin. Jaa-a, siitä en ole varma, mutta varmasti tietää ajatuksistani paljon enemmän kuin mitä voisi satunnaisten tapaamistemme perusteella muutoin tietää.

Kerron teille nyt viikostani, kunnallispoliitikon arjesta. Tiedätte sitten vähän enemmän. Vahtiviikon ihana vapaapäivä alkaa olla nyt illassaan.

Maanantai alkoi töillä. Joka maanantaihan meillä on kaupunginhallitus, mutta valtuustopäivinä kokoukset alkavat aiemmin. Ja budjettivaltuustopäivinä vieläkin aiemmin. Lähdin siis puoliltapäivin kokoukseen. Kokouksen päätyttyä kävin lyhyesti kotona, ja lähdin valtuustoon. Varsinainen kokous alkoi neljältä, päättyi noin puoli yhdeksältä.

Tiistaina ajelin töiden jälkeen Joensuuhun kokoukseen. Ehdin kuudeksi. Olin ammattiliittoasialla. Toimihenkilöunionilaiset pohtivat uutta liittoamme, Prota (kiva taivuttaa sanaa Pro).

Keskiviikkona sitten töistä kaupan kautta kotiin ruuanlaittoon. Menin viideltä alkaneeseen tilanteeseen kuudelta. Olin ilmeisesti käyttänyt kaiken logistiikkapäällikön ammattitaitoni jo päivällä, ja enää ei pysynyt hallussa edes kello.

Tarjolla oli glögiä vielä kuudelta maakuntaisen mediakonsernin puolesta. Oli mukava tavata Keskisuomalaisenkin edustajia Savon sydämessä. Noihin hetkiin mahtui monta mielenkiintoista keskusteluhetkeä energiapolitiikasta kulttuurin kautta moraaliin. Vaalitulostakin jonkun kerran veikkailtiin. Mun ympäristössäni se vaikuttaa olevan päivä päivältä mielenkiintoisempi harraste. Kotiin tultuani kirjoitin kolumnin.

Torstaina lähdin töistä kaupunginhallituksen suunnittelukokoukseen. Josta lähdin työväenyhdistyksen johtokunnan kokousta vetämään Savoniaan. On sitä ihminen onnellinen, kun saa puuhastella hienojen ihmisten ympäröimänä.

Eilinen – perjantai – piti sisällään vain työt ja kotielämää. Tänään katselin vähän joulujuttuja. Kaupungilla oli mukavaa, eikä tarvinnut olla yksin.

Eräs mies halusi jäädä juttelemaan. Oli vieläkin närkästynyt Riikka Mannerin raskaudesta. Ja kyllä, olen samaa mieltä siitä, että kampanjoidessaan eurovaaleja vauva mahassa olisi ollut reilua kertoa raskaudestaan. Siitä en ole samaa mieltä juttelijan kanssa, että lastenteko on meidän naisten virhe. Onneksi juttelijan äiti ei ole ollut tuota mieltä.

Puolueiden kannatuksesta hän halusi myös jutella. Päätyi kysymään, että onko siis Perussuomalaiset protestiliike. Taisin ensimmäistä kertaa olla tilanteessa, jossa asiaa kysytään kyllä/ei-tyyppisesti. Vastasin, että minusta kyllä. Suosion nousu ei voi johtua ainakaan hyvästä asioiden hoidosta, koska siitä ei ole minkäänlaista näyttöä. Vai onko teistä?

Ja on kyllä kerrottava nyt tarkemmin keskiviikkoglögeillä käymästäni kulttuurikeskustelusta. Siinä juttelukaveri oli Lindemanin Lasse, Kuopion teatterinjohtaja. Käytin tilaisuuden hyväkseni hänet tavatessani, ja halusin kuulla hänen mielipiteensä julkisesta sektorista kulttuuritoimijana. Pitäisikö roolin olla enemmänkin koordinoiva, jolloin mahdollistetaan erilaisten toimijoiden kulttuurin tuottaminen, vai onko edelleen arvonsa julkisesti tuotetulla kulttuurilla?

Huolimatta siitä, että Lasse on itse yhden julkisin varoin vahvasti tuetun laitoksen johtaja, mielipiteensä on arvokas ja näkemyksellinen. Hän oli sitä mieltä, että jos luovumme julkisesti tuotetusta ja laskemme kaiken markkinoiden varaan, olemme pian tilanteessa, jossa entistä suuremmalla osalla suomalaisia ei ole mahdollisuutta saada monipuolisesti kulttuurikokemuksia. Olen osin samaa mieltä.

Mielestäni mahdollisuus on annettava molemmille yhteisin varoin. Tilanne on vähän kuin että sinulla on aina tarjolla riittävästi ruokaa tullaksesi kylläiseksi, mutta uudet tuulet tekevät elämästä vaihtelevampaa, yllätyksellisempää, jännittävämpää. Ei kulttuurissa ja taiteessa ole yhtä oikeaa. Arvatkaa, tuliko taas mieleeni yksi ajatuksista, jotka ohjaavat toimintaani? Se ajatus on sisällöltään sellainen, että itsestäänselvyydet voi ihan hyvin jättää sanomattakin. Mähän olen vielä ihan keskeneräinen, hei.

Loppuun haluan laittaa pätkän Savon Sanomista (18.12.10). ”Kokoomus on vaatinut aina valtiolta tiukkaa budjettikuria, mutta mikä on totuus? Hufvudstadsbladet on laskenut, että kolmen kokoomuslaisen valtionvarainministerin Iiro Viinasen, Sauli Niinistön ja Jyrki Kataisen aikana valtio on ottanut velkaa peräti 67 miljardia euroa, kun taas viisi viimeisintä demariministeriä ovat päässeet yhdessä vain 1,3 miljardiin euroon.” Miten niin puolueissa ei ole eroja?

Ei kannata luulla

24.10.2010 15:00

Yrittäjä Erkka Nuutinen kommentoi tänään palvelualueuudistustamme Savon Sanomien Lukijan sanomissa. Kaiken muun kommentoinnin sulatan, mutten tätä: ”Tekijät eivät ole toistaiseksi kokeneet arkielämässään minkäänlaisia vastoinkäymisiä.”

Mistä sinä, Erkka, sen tiedät? Suhtaudunko muuhun kirjoitukseesi – jossa oikeasti on asiaakin – samalla tavalla kuin tuohon kirjoittamaasi, että höpiset ihan mitä sattuu, kun et tiedä?

Tässä on taas hyvä oppi siihen, että vaikka esittelisit miten merkittävää asiaa, hallitsisit sen, mutta kompuroit kunnolla vaikka yhdessä faktassa, ja uskottavuutesi on äkkiä mennyt. Kataisen tuskin kannattaa hetkeen puhua Venäjän merkittävyydestä tai merkityksettömyydestä, muttei kyllä meidän Jutankaan pienituloisista.

Miksi ihmeessä siis joku viitsii tuollaista kirjoittaa itsestäänselvyytenä? Ottaisin mieluummin elämän, jossa olisi joitakin juttuja vähemmän, vaikka sitten olisinkin nykyistä tietämättömämpi esimerkiksi yhteiskuntamme toiminnasta. Mutta kun tätä valintaa ei itse voi tehdä, eikä tapahtuneita voi pyyhkiä pois, niin tuskinpa elettyä elämää muidenkaan kannata vähätellen mitätöidä. Kunnioitus puolin ja toisin saattaisi olla hedelmällisempää.

Saman sivun Kuumalla linjalla oli tällainen juttu nimimerkiltä Yksi harmistunut: ”On aikoihin eletty, oikein virkattuja pimppejä ja niistä jopa tehdään taidenäyttely. Varmaan käsityön ystävät seuraavaksi neulovat miehisiä taideteoksia pitkin gallerian seiniä. Onnea vaan uudelle taiteensuunnalle.” Tästä on muutama sana facebookissakin vaihdettu. Kirjallisuusystäväni Tuulia tiesi kertoa, että sinne on oikeasti tulossa myös nyplääjä, joka on keskittynyt miehisiin varusteisiin.

Koko asian taustahan on siinä, että läänintaiteilijamme avasi Galleria 12:sta näyttelyn, jossa on virkattuja vaginoita. Lehdestä lukien taiteilija ystävineen on vahvasti naisten asialla. Ja mikäpä sitä on sivusta määrittelemään, mikä on taidetta ja mikä ei? Monta hymyä tämä on synnyttänyt. Ja hei, tekevät ihmiset maailmassa pahempaankin kuin värkkäävät (ilman halventavaa sävyä!) villalangasta vaginoita. Tuskin laittaisin itse päälleni mekkoa, johon sellainen on kirjailtu, mutta mikäs pakko minun onkaan?

Minä niin pidän Savosta. ; )