Pelastusohjelma

01.01.2012 13:32

Näinä päivinä pitäisi kuulua postiluukun kolahdus uuden verokortin saapuessa. Se on oikeastaan aika jännä juttu, koska kyseessä on minun ja yhteiskunnan välinen sopimus (ei ihan pelkästään vapaaehtoisuuteen perustuva, mut kuitenkin) siitä, paljonko ahkeroimastani palkasta siirtyy yhteiseen käyttöön.

Yhdestäkään veroeurosta en valita, tietenkään. Tiedän toki, kuten tekin, mitä niillä saadaan. Niiden käytöstä olen kyllä kiinnostunut.

Menneenä vuonna kuulin useammalta täysin toisistaan tietymättömiltä tahoilta väitteen, että julkista palvelutuotantoa ajetaan tarkoituksellisesti alas niukalla rahoittamisella, että voidaan sanoa homma toimimattomaksi, siirtää palvelut yksityisten tuotettaviksi ja tehdä Mehiläiset.

Minä en edes demarina näe julkisia & yksityisiä palveluja mustavalkoisina. Tärkein lähtökohta on nyt ja vastakin se, että kuntalaisista ja kansalaisista pidetään niin hyvä huoli kuin ikinä vain mahdollista. Mutta…

Ei se ristiriidaton asia ole, että veroeuroilla tehdään voittoa yksityisten tahojen taskuun.

Samalla kuitenkin inhoan demarimantraa ”puolustetaan julkisia palveluja”. Inhoan sitä siksi, että mielestäni tuon lauseen on kuuluttava

 ”kehitetään julkiset palvelut sellaisiksi, että ne puolustavat itse itseään”.

Tämä tie on vaivalloisempi, mutta lopputulemana on toimivammat palvelut – eli parempi huolenpito ihmisistä.

Totta on sekin, että yksityiset palveluntuottajat ovat tarpeen. Sitä paitsi veronmaksajia ne ovat yrityksetkin yrittäjineen. Meitä on jo ihmisinä niin montaa tyyppiä, että naapurin Liisa saattaa tykätä tehdä työnsä julkisella puolella, kun naapurin naapuri Kaisa haluaa hankkia leipänsä yrittäjänä. Lopulta he saattava tehdä aivan samaa työtä vaikka vanhusten parissa, mutta toiminnan raami on eri.

Siinä missä Liisa hyväksyy annetut toimintatavat ja työajat jne. saaden melko turvallisen työsuhteen, Kaisalla on enemmän vapautta päättää työstään, mutta myös suurempi riski työnsä loppumisesta.

Olen kyllä sitäkin mieltä, että yksityisillä palveluntuottajilla on myös kirittäjän rooli. Tällä hetkellä siellä ollaan melkoisesti edellä esimerkiksi juuri työn joustavuudessa, mistä syystä iso joukko ihmisiä hakeutuu mieluummin sinne töihin kuin julkiselle puolelle. Ja kun työväki vähenee, siitä joudutaan kilpaan. Julkisen puolen on pakko kehittää toimintaansa joustavampaan suuntaan, jos joustavuus koetaan merkittävänä tekijänä työnantajaa valittaessa.

Mutta julkisten palveluiden luisuminen yksityisten järjestämiksi ei saa tapahtua vahingossa ja huomaamatta. Veroeurojen käytön on oltava vastuullista, ei bisneksen teon väline.

Kuopiossa tästä on puhuttu vuosia, ja toivon vahvasti, että palvelualueuudistuksemme täyttäessä juuri vuoden meille jää tilaa ja aikaa ja energiaa paneutua tähän asiaan.

Tälle vuodelle Kuopiossa on budjetoitu 575,5 milj. €:n toimintamenot. Niistä 43 % on palvelujen ostoja ja 37 % henkilöstömenoja. Tämä ei kerro koko totuutta, koska ei nuo 43 % todellakaan ole ostoja yksityiseltä sektorilta, vaan luvussa on mukana mm. erikoissairaanhoidon menot KYSiltä, omille yhtiöille ja liikelaitoksille siirretyt tehtävät, mutta on tässä silti jotakin korjattavaa.

Meillä ei ole selkeää linjaa ja näkemystä siitä, paljonko ja mitä haluamme tuottaa itse, ja mistä ostamme ulkoa. Resurssien käyttö heittelee pahimmillaan lautakunnan äänestyspäätösten mukaan, kuten joitakin vuosia sitten kävi. Tuolloin yksityiset palveluntuottajat ilmoittivat (muistaakseni vanhustenhuollon puolella), etteivät tule pärjäämään luvatulla maksukorotuksella, ja lautakunta nätisti äänestäen antoi heille isomman korotuksen.

Koska ei ole salapaikkaa, josta rahaa olisi otettavissa, tämä tietenkin oli kutistettava oman toiminnan puolelta.

Omalla palvelutuotannolla on monta elintärkeää tehtävää. Julkinen puoli ei valikoi asiakkaitaan yksityisen, voittoa tavoittelevan yrityksen lailla. Kaikista toimista on ihan vähintään oltava ainakin siemenperunat, joiden turvin palvelu voidaan käynnistää omana toimintana uudestaan, jos yksityinen ei jostakin syystä toimi. Ei ole mitään syytä päästää palveluita tilanteeseen, jossa kaupungille jää vain vaihtoehdottoman maksajan rooli (maksettava se, mitä joku kehtaa pyytää, koska tietoa ja osaamista asian tekemiseen ei enää ole). Myös laatukäsitys on säilytettävä.

Samalla yksityinen puoli täydentää omia palveluitamme. Hyviä syitä voivat olla erikoistuminen, investoinnit, tarvittavan palvelun määrä jne. Määrästä hyvä esimerkki on konsulttipalvelut. Näitä muutamat poliittiset ryhmät inhoavat. Meillähän on meneillään iso voimalaitosinvestointi Kuopion Energian osalta. Sen suunnittelussa käytettiin konsultteja, mistäs saatiin paljon pyyhkeitä. Mutta ei olisi ollut vähäisintäkään järkeä palkata hommaan omaa ihmistä, koska pitkiksi kävisivät vuodet kyseisillä henkilöillä ne vuodet, jolloin tuota työtä ei ole.

Kuten sanottua, ei ole asia mustavalkoinen. Ja minä rakastan sitä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden pääjuonta, jolle julkiset palvelumme perustuvat.

Tämän vuoden talousarviokirjassamme lukee, että ”Kuopiolla on palvelujen tuottamista ja hankkimista linjaava palvelu- ja hankintaohjelma”. Tällä me yritämme saada homman haltuun täällä Savon sydämessä.

PS: Kun nyt aloitan vuoden näin talousarviokirjaa selaten, on kerrottava teille yhdestä ihmetyksen aiheesta. Minulla on päättäjäkavereita, jotka kantavat mukanaan jotakuinkin kirjekuoren paksuista asiakirjakansiota, ja jotenkin kummallisesta saavat sieltä aina kaivettua oikeat paperit (vaikka jokin asia nousisi kuinka yllättäen keskusteluun. ”Ai Kuopion Energian yhtiöittämisselvitys. Minulla sattuukin olemaan paperit juuri tässä.”). Minä raahaan mukanani paperia pienen kirjaston verran, mikä on ainoa tapa varmistaa, että edes suurin osa tarvittavista jutuista olisi mukana.