Vuosikertomus

29.01.2011 12:55

Oletteko huomanneet, että pyöreitä vuosia täyttävistä (jopa) kunnallispoliitikoista on ihan lehdissä juttuja? 39 vuotta täyttävistä ei, niinpä käytän blogitilaisuutta hyväkseni ja esittelen teille eloani sopiviksi katsomiltani osin tässä ja nyt. Tämä on siten hyvä, että sisällön saan vapaasti päättää itse.

Syntyessäni on kuulemma ollut kova pakkanen. Minut luultavasti pidettiin lämpimänä siitä huolimatta, joten tämä asia oli merkityksellisempi vanhemmilleni ja kolmelle ennen minua syntyneelle sisarukselleni. Tulin siis joukkoon pienimmäksi, nuorimmaksi ja viimeiseksi. Mietin tuossa aamulla, että kaikkea ne aiemmat sitten pääni menoksi keksivätkin.

Muutaman vuoden vanhempi veljeni ylipuhui leikkimään Tarzania, ja minun osani oli olla Tarzanin poika (en muista, olisinko halunnut olla Jane, mutta pojaksi päädyin). Tarzan pääsi yllättämään hyppäämällä niskaani kerrossängyn yläosasta. Luulen tämän olleen koko leikin tarkoitus. Sain hyvitystä, kun sitten keitimme oikeaa puuroa minun nukenastioillani.

Kasvatustieteilijäsisareni maksoi minulle siitä (milloin milläkin ja mm. huoneessaan olevan kaapin käyttöoikeudella), että seisoin kädet kattoa kohti ojennettuina ja hän sai kutittaa kainaloistani. Inhosin sitä, mutta aina hän sai minut suostumaan. Näen silmissäni vieläkin sen herätyskellon, josta aika katsottiin. On itsestäänselvyys, että sisarussuhteet muokkaavat ihmistä.

Noihin aikoihin asuimme Jyväskylän maalaiskunnassa, Vaajakosken Haapaniemessä. Ei se lapsuus aina ollut pelkästään helppo ja mutkaton, mutta on asioita, joita ei pääse itse valitseman. Jos on nykyään politiikka kokonansa lusikoitava kakku, on mennyt elo kokonainen paketti, josta ei pääse mitään pois heittämään näin jälkikäteen.

Yläkouluaikaa leimasi päämäärätietoisuus. Murrosiän lisäksi siis, jolloin taisin olla vain kauhea. Ainakin näin vanhemman näkökulmasta.

Analyyttisesti selvittelin, mitä haluan työkseni tehdä, ja sitä kohti lähdin menemään. Tavoitteena oli päätyä opettajaksi valitsemalleni alalle, vaan viime metreillä jäljelle jäi lähinnä ala, eikä opettaminen enää kiinnostanut.

Tapasimme peruskoulussa samalle luokalle päädyttyämme lasteni isän kanssa, ja vuosien kuluttua avioiduimme. Äidiksi tulin 21-vuotiaana, ja siksipä saan nyt päivittäin hämmästellä, kuinka lapseni voi olla jo autokouluikäinen? Pojut tulivat maailmaan kesken opintojeni, joten pienten lasten äitinä tein ne loppuun.

Siihen kohtaan ajoittui pysyvä muuttomme Kuopioon, kun valmistuttuani täältä tarjottiin töitä. Siitä on pian 15 vuotta. Poikani onnittelivat minua äsken sanoen: ”Hyvvää syntymäpäivää!” Päätelkää siitä itse ajan vaikutus.

Täällä sitten hyppäsin taas mukaan näihin yhteisiin asioihin. Kotiperintö asiaan on vahva. Olen aiemminkin kertonut pappani toimineen aikanaan Vaajakoskella työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Tällainen tausta tarkoittaa asioita. Vähintäänkin puheet kotona olivat myös poliittissävytteisiä. Jaoin nuorena äitini vaalimainoksia. Jotkut hommat ne vaan periytyvät.

En muista nähneeni elävää keskustalaista ikinä Keski-Suomessa. Koulukaverinani oli kyllä Sotamaa-niminen tyttö, ja luultavasti hänen vanhempiaan voisi ainakin näin jälkikäteen epäillä. Niin se maailmankuva avartuu. Täällä sitä ollaan, Keskustan sydänmailla.

Lapsena valittu elämänkumppani oli sopiva siksi alkumatkaksi molemmin puolin. Hyvä on ollut yhdessä poikia huoltaa, vaikkemme avioliittoamme jatkaneetkaan.

Töitä on tullut tehdyksi paljon. Ollessamme joskus maailmalla esimieheni kanssa hän kertoi yhteistyökumppaneille, että päivätyöni lisäksi minulla on myös päätyö, politiikka. En jäänyt miettimään asian monimerkityksisyyttä, kun kuitenkin kyseessä on savolainen sanoja.

Totta se on, että nykytilanteessa kaupunginvaltuuston ja – hallituksen jäsenyydet vievät paljon aikaa. En sitä valita, se vaan on niin. Ja toki esimerkiksi valtuustopaikan saamiseksi on paljon töitä tehtykin. Olen vuosien varrella jättänyt monta mieluista luottamustoimea pois voidakseni hoitaa kunnolla jäljelle jääneet. Olen laittanut etusijalle ne toimet, joihin on käyty vaalit ja ihmiset ovat siten valinneet edustajakseen. Minusta jo vaaleihin lähtö on lupaus sitoutumisesta. Ne vaan hoidetaan. Ja muuten vapaaksi jäävällä ajalla luetaan, liikutaan ja vain ollaan. Facebookissakin.

On minulla silti ikävä esimerkiksi Juniori-KalPaa ja Työterapista yhdistystä. Molemmissa tehdään loistavaa työtä pohjoissavolaisten hyväksi. Toisessa liikutetaan lapsia ja nuoria opettaen heille samalla elämän pelisääntöjä, ja toisessa tarjotaan asumispalveluja päihde- ja mielenterveysimmeisille.

Niin, ja nyt olen ehdolla eduskuntavaaleissa. On minulla tahto ja tavoite kehittää yhteiskuntaamme kaikella silläkin tarmolla, jonka nyt laitan päivätyöhöni. Haaveilen edelleen siitä, että ihmisen varallisuus ei vaikuta hyvän elämän mahdollisuuksiin. Aidosti rakastan tasa-arvoa. Ja oikeudenmukaisuutta. Vaikka välillä vähän kärsimätön olenkin.